torstai 11. elokuuta 2011

Oma maa... kesäkurpitsa! Ja pari hassua juuresta.



Keväällä haastoin itseni. Ystävieni suunnattua kesäksi ulkomaille otin siippani kanssa kontolleni heidän kaupungilta vuokraamansa pienen maatilkun kaupungin laidalta. Haaveissani siinsi jo syyssato, mutta oman sitoutumiseni erinäisiin harrastuksiin tuntien, odotukseni olivat kuitenkin melko maltilliset. Valitsin kasvimaalle keltaista ja vihreää kesäkurpitsaa, porkkanoita ja raitajuurikkaita (raidallisia punajuuria). Panostuksen oli oltava jalat maassa -mallia, sillä oli lähes todennäköistä että rehottavat rikkaruohot imisivät elinvoiman kasvimaan varsinaisilta asukeilta, aurinko paahtaisi taimet korpuiksi tai kutsumattomat vieraat ehtisivät sadonkorjuuseen ensin.  Minulla on kuitenkin ilo ja kunnia ilmoittaa, että kokeilu onnistui huimasti yli odotusteni, sillä tänäkin herran iltana kasareissa valmistuu oman maan antimia!

Satoisa kesäkurpitsa tarjoilee hedelmiään lähes niin paljon kuin jaksaa korjata (ja syödä) - olemmekin viime viikkoina maistelleet monia tuttuja ruokia, kuinkas muutenkaan, kuin kesäkurpitsalla höystettynä.


Ensimmäiset kesäkurpitsat kannettiin kotiin hurraa-huutojen saattelemina.
 
Kesäkur-pitsa.

Täytetyt kesäkurpitsat.



Hiilihydraatteja välttelevät tai kesäkurpitsakroisokset huomio: pyttipannusta saa hauskan muunnoksen korvaamalla osan (tai kaiken) perunan kurpitsalla.


Maasta nousseet raidalliset punajuuret ovat herättäneet hilpeyttä. Sääli vain, että niiden upea kuosi unohtuu uuniin.

Raa'at raitajuurikkaat.

Vuohenjuustokuorrutetut juurikkaat.

Punajuurien naateista saa maukkaan salaatin. Oliiviöljy, suola, pippuri ja etikka maustavat lehdet tasapainoisiksi.
Penkistä on noussut jo nelisenkymmentä. Pikkuporkkanaa.

---

Vuohenjuustotäytteiset kesäkurpitsat

Kesäkurpitsaa
Vuohenjuustoa (tai vaikkapa sinihomejuustoa, mikä tahansa murusteltavan pehmeä juusto sopii)
Sipulin varsia
Pippuria
(Valkosipulia)
Suolaa

Koverra kesäkurpitsan sisus ja puristele siitä enimmät nesteet pois. Ripottele hieman suolaa koverrettujen kesäkurpitsoiden sisäpinnoille. Murustele vuohenjuusto, hienonnettu sipuli ja mausteet kesäkurpitsan sisuksen joukkoon ja sekoita. Lisää suolaa täytteeseen vasta maistettuasi sitä, käyttämäsi juuston suolapitoisuudesta ja määrästä riippuen sitä ei välttämättä tarvita. Nostele täyte koverrettuihin kesäkurpitsoihin ja paista uunissa 225 asteessa kunnes pinta saa kullanruskean sävyjä. 

Käytännössä täytteeseen voi laittaa mitä tahansa, esimerkiksi sienet, monet juustot, pekoni tai kinkku yms. soveltuvat tarkoitukseen mainiosti.

---